lauantai 17. tammikuuta 2015

Oppari

Harjoittelukuulumisten välissä ajattelin kertoa hieman työkuulumisia. Teen opintojen ohella kolmea osa-aikaista työtä, jotka kaikki liittyvät tieto- ja viestintätekniikkaan. Ensimmäiseksi ajattelin esitellä Opparin, jossa vietin tämänkin lauantain.

Oppari sijaitsee Itä-Suomen yliopiston Joensuun kampuksen kirjaston tiloissa. Opparissa on runsaasti tietokoneita sekä muutamia skannereita ja tulostimia opiskelijoiden käyttöön. Lisäksi Opparista löytyy palvelutiski, jolta saa apua muun muassa tietokoneen ja ohjelmistojen käyttöön. Minä työskentelen tuolla palvelutiskillä iltaisin ja viikonloppisin vuorotellen parin muun päivystäjän kanssa.

Opparin palvelutiski
Aloitin työt Opparin ilta- ja viikonloppupäivystäjänä syksyllä 2014. Olen tykännyt työstä erittäin paljon: pääsen palvelemaan erilaisia asiakkaita ja auttamaan näitä henkilökohtaisesti tietokoneisiin liittyvien ongelmien kanssa. Yleisimmät ongelmat liittyvät Wordin käyttöön, tallentamiseen, Moodlen toimintaan, yliopiston langattomaan verkkoon liittymiseen tai skannerin käyttöön. Tehtäviimme kuuluu myös tulosteiden ja toimistotarvikkeiden myynti, ryhmätyötilojen varaus, sähköiseen tenttiin liittyvät asiat, kadonneiden muistitikkujen palautus ja vastaanotto, asiakkailta tuleviin puheluihin vastaaminen sekä paljon muita pieniä tehtäviä. Työnkuva on siis erittäin laaja ja päivittäin vaihteleva, mikä lisää työn mielenkiintoa.

Suurin osa Opparin asiakkaista on yliopiston opiskelijoita, joko suomalaisia tai vaihto-oppilaita.  Tiskillä käy jonkin verran myös yliopiston ulkopuolisia henkilöitä, jotka usein kaipaavat joko vierailijatunnuksia tietokoneelle tai tulostuspalveluita. Myös yliopiston henkilökuntaa saattaa pyörähtää pyytämässä apua: esimerkiksi viikko sitten autoin yhtä opettajaa päivittämään tämän Skype-ohjelman, jotta hän pystyi taas pitämään sen kautta yhteyttä ulkomailla asuviin ystäviinsä.

Nyt tammikuussa opetusharjoittelu vie minulta melko paljon aikaa, joten pääasiassa teen Opparissa vain lauantaipäivystyksiä. Olen erittäin kiitollinen esimiehelleni, joka kuuntelee vuorotoiveemme ja pyrkii toteuttamaan ne mahdollisimman tasapuolisesti. Vastavuoroisesti pyrin helpottamaan hänen työtään: esimerkiksi ensi torstaina päivystän poikkeuksellisesti aamupäivän, koska hänellä on tuolloin muuta menoa.

Työskentely Opparissa on kehittänyt asiakaspalvelutaitojani ja ongelmanratkaisukykyäni. Olen myös päässyt kehittämään kielitaitoani ja oppinut uutta erilaisten ohjelmistojen toiminnasta. Myös tulostaminen ja itse tulostimet ovat tulleet tutuiksi; taitavat olla aika huomionkipeitä kavereita... Kokonaisuudessaan työskentely Opparissa on ollut erittäin mieluisaa ja antoisaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti