tiistai 27. tammikuuta 2015

UEF-lähettiläänä lv. 2013-2014

Ajattelin koota tänne yhden kirjoituksen verran kertomuksia lukuvuodestani UEF-lähettiläänä. Kerron vähän lähettiläskonseptista, lähettiläänä suorittamistani tehtävistä sekä omista fiiliksistäni ja ajatuksistani.

Kuva: Varpu Heiskanen
Itä-Suomen yliopistossa otettiin syksyllä 2013 uusi askel markkinoinnissa, kun yliopisto palkkasi omia opiskelijoitaan koulutusmainonnan ja rekrytoinnin tueksi. UEF-lähettiläiksi valittiin opiskelijoita mahdollisimman erilaisilta koulutusaloilta kaikilta kolmelta kampukselta. Minut valittiin edustamaan tietojenkäsittelytiedettä, tiedekuntatasolla luonnontieteitä. 

Lukuvuoden aikana pääsin muun muassa osallistumaan abi-päiville, vierailemaan lukioissa, pitämään esityksiä yliopistolla vieraileville lukiolaisille sekä päivittämään lähettiläiden Facebookia ja blogia. Virallisesti työt päättyivät kesäkuussa, mutta loppuhuipennuksena pääsin vielä Ilosaarirockiin yliopiston ja ammattikorkean pyörittämään Loungeen töihin. Näiden virallisten tehtävien lisäksi työ sisälsi myös yliopiston eri aloihin tutustumista, materiaalin tuottamista koulutusmarkkinointia varten, haastatteluiden antamista sekä palavereita ja suunnittelua yliopiston markkinointivastaavien kanssa. Työnkuva oli siis melko laaja.

Kuten edellä todettu, lähettiläät olivat suuresti esillä myös sosiaalisessa mediassa. Facebookissa päivitimme sivuamme UEF-lähettiläät ja blogi puolestaan päivittyi osoitteessa http://itasuomenyliopisto.blogspot.fi/. Facebookissa ja blogissa jaoimme  muun muassa opiskeluvinkkejä, arkisia kokemuksia sekä fiiliksiä opiskelijatapahtumista. Lähettiläistä kuvattiin myös YouTube-videot, joilla pääsimme jokainen kertomaan muun muassa miksi hakeuduimme kyseiselle alalle opiskelemaan, mitä olemme opinnoista pitäneet sekä millainen oma opiskelukampus ja -kaupunki on. Itseäni videon kuvaaminen jännitti ihan hirveästi, eikä kysymyksiä saanut etukäteen. Jännitys näkyy videolta, mutta ajattelin kuitenkin liittää sen tähän mukaan. Video on kuvattu yliopiston kirjastolla ja kuvissa vilahtaa myös Opparin työskentelytiloja, pääasiassa tietokonesalia.

Kokonaisuudessaan lähettiläsvuosi oli erittäin mielenkiintoinen ja antoisa. Opin paljon uutta yliopiston koulutusaloista ja löysin paljon uusia, kiehtovia aloja. Pääsin myös lähietäisyydeltä tutustumaan yliopiston markkinointisuunnitelmaan ja markkinointiin käytännössä. Lähettiläiden tuli esimerkiksi itse sopia lukiovierailuista opinto-ohjaajien kanssa. Pelkästään kiinnostavan mutta informatiivisen esittelysähköpostin lähettäminenkin oli alussa melko haastavaa. Samoin joka kerta Facebookia ja blogia päivittäessä tai lukiovierailulla tuli pitää mielessä se, että tavallaan edustan yliopistoa ja sen opiskelijoita. Pyrinkin pitämään tämän aina mielessä, tosin koin tärkeäksi myös olla aina rehellinen ja kertoa asioista niin kuin ne ovat.

Lähettiläät Annu, Juho ja Miika valmiina Joensuun abi-päivään
Lähettiläskonseptia kokeiltiin ensimmäistä kertaa lukuvuonna 2013-2014. Olimme siis ikään kuin testiryhmä, jonka perusteella toimintaa arvioitiin ja kehitettiin. Tämä tilanne aiheutti joskus vaikeuksia, sillä kenelläkään ei välttämättä ollut tietoa kaikista toimintatavoista. Toisaalta tilanne tarjosi myös huikean mahdollisuuden osallistua toiminnan kehittämiseen ja palautteitamme otettiinkin hyvin vastaan. Ilmeisesti lähettiläskonsepti todettiin toimivaksi, sillä sitä jatkettiin myös lukuvuonna 2014-2015. Tänä vuonna lähettiläät ovat erit, jotta kaikki koulutusalat tulisivat mahdollisimman tasapuolisesti esille. On hienoa huomata, että tämän vuoden lähettilästoiminnassa on otettu huomioon myös omia kehitysideoitani. Tätä kautta tunnen tavallaan olevani edelleen yksi tärkeä osa lähettiläskonseptia ja uusien lähettiläiden toimia onkin ollut mielenkiintoista seurata.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti