maanantai 23. huhtikuuta 2018

Ajatuksia maker-kulttuurista


Osallistuin viime viikolla ITK-päiville Hämeenlinnassa. Tapahtuma oli todella antoisa erityisesti kohtaamisten osalta: tapasin pitkästä aikaa entisiä työkavereita, pääsin juttelemaan kasvokkain monien verkkokoulutuksiini osallistuneiden opettajien kanssa sekä verkostoiduin uusien tuttavuuksien kanssa. Varsinaisessa ohjelmassa näkyi monessa muodossa tällä hetkellä ajankohtaisia teemoja: AR/VR, tekoäly, maker-kulttuuri, oppimisanalytiikka, pelillisyys, robotiikka… Pääsin itse osallistumaan Educraftorin järjestämään workshopiin nimeltä EMTI Jam - maker-kulttuuri ottaa tilan haltuun. Työpajan toteutus itsessään oli mielenkiintoinen ja antoi itsellenikin uusia ajatuksia omien koulutusten toteutukseen.


Työpajan aikana eräs osallistujista nosti esille kysymyksen siitä, mitä maker-kulttuuri oikeastaan on ja mitä sillä tarkoitetaan. Kysyjä itse oli kyllä törmännyt termiin, mutta sen tarkempi määritelmä oli jäänyt vielä hieman hämärän peittoon. Kysymys herätti alkuun muissa osallistujissa ehkä hieman epävarmuutta, mutta hiljaisen alun jälkeen syntyi hyvää keskustelua ja osallistujat kuvasivat itse kukin käsitystään maker-kulttuurista. Kuultuaan toisten tulkintoja maker-käsitteestä kysyjä totesikin, että meidänkin koululla on jo maker-tilan alku ja maker-kulttuurin tyyppistä toimintaa. Kysyminen siis kannattaa aina!

Jäin tämän pohjalta itse pohtimaan tällä hetkellä trendikkäitä käsitteitä, kuten maker-kulttuuri, design-ajattelu, jammailu, tekoäly, innovaatioprosessi ja STEAM. Monet puhuvat näistä, mutta välttämättä kaikille ei ole ihan selvää mistä puhutaan, tai ainakin tulkinnat ovat hieman erilaisia. Ainakin itse olen ollut usean käsitteen äärellä alkuun hiukan hukassa: käsitteeseen kyllä tuntuu törmäävän kaikkialla, mutten oikein saa kiinni sen konkreettisesta tarkoituksesta ja sisällöstä. Vaatii paljon rohkeutta kysyä ja tuoda oma tietämättömyytensä esille, varsinkin jos ympäristö antaa olettaa, että aiheen pitäisi olla jo tuttu.

Miten sitten itse ymmärrän maker-kulttuurin ja kuinka lähtisin määrittelemään sitä? 
Itse käsitän maker-kulttuurin siten, että oppilaille annetaan vapaus tutkia, kokeilla ja tuottaa omannäköisiä ratkaisujaan. Työskentely tapahtuu jonkinlaisissa tiimeissä ja keskustelu, erilaisten taitojen hyödyntäminen ja innovointi korostuvat. Yritys ja erehdys ovat sallittuja, sillä oppiminen tapahtuu kokeilun kautta. Tutkittava aihepiiri voi olla jollain tapaa rajattu, mutta ei liian tiukasti.  Näen tärkeäksi myös sen, että toisten tekemiin ratkaisuihin on mahdollista tutustua ja sitä kautta oppia uutta. Työskentelyyn pitää myös olla tarpeeksi aikaa.

Mikäli lähtisin nyt suunnittelemaan omaa maker-tilaa, siellä olisi sekä rakentelun mahdollistavaa teknologiaa että perinteisiä materiaaleja. Tilaan kuuluisi esimerkiksi liikuteltavia pöytiä ja tuoleja, reilusti liikkumatilaa, iso green screen -seinä, 3D-tulostin, VR-laseja, micro:bittejä lisäosineen, erilaisia perinteisiä käsityö- ja askartelutarvikkeita, tietokoneita ja mobiililaitteita, kuvauskolmijalkoja, musiikin tuottamiseen sopivia välineitä… Tilan tulisi olla inspiroiva ja houkutteleva ja sitä tulisi kehittää käyttäjien toiveiden pohjalta.

Maker-kulttuuria on jo nähtävillä monissa kouluissa, mutta olisi hienoa, jos se yleistyisi ja vakiintuisi osaksi koulujen arkea. Onneksi parhaillaan on menossa useita hankkeita, joiden avulla maker-toimintaa pyritään juurruttamaan. EsimerkiksMake it now! -yhteishankkeen tavoitteena on luoda peruskoulun maker-tekemisen polku.  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti